Ritva Setälä – sopraano

 

SixTime-lauluyhtye  2010

Ritva Setälä – sopraano

Lauloin jo pienenä siskojen kanssa – meitä on neljä – syntymäpäivillä ja muissa tilaisuuksissa. Kerran voitimme oikein kaksikerroksiset konvehtirasiat laulukilpailussa! Kävin vähän aikaa pianotunneilla ja lauloin varhaisnuorisokuorossa. Rippikouluiässä rämpytin kitaraa.

Lauluharrastus alkoi kunnolla opiskeluaikoina Turussa, jolloin liityin Chorus Cathedralis Aboensis –sinfoniakuoroon. Samoihin aikoihin kävin kuutisen vuotta musiikkiopistossa pääasiassa Ulla Ståhl-Grapesin laulutunneilla. CCA:n kakkossopraanona kahdentoista vuoden aikana tutuksi tulivat Bachin Matteus-passio, Mozartin Requiem ja monet muu suuret kuoroteokset ja paljon pieniäkin.

CCA:n ohessa lauloin 1990-luvulla viihteellistä, jazzahtavaa musiikkia Uudet Tuulet -lauluyhtyeessä, jossa tutustuin Harriin, Sariin ja Olli-Pekkaan – tulevaan aviomieheen ja kahteen tulevaan sixtimelaiseen. Vaaka alkoi kallistua kevyen musiikin puolelle, ja kiinnostus solistiseen esiintymiseen kasvoi. Sitä olen kokeillut etenkin Turun Laulelman Ystävien keikoilla ja monissa juhlissa. Kävin myös kolmisen vuotta Tapani Rauhan jazz-lauluopissa Turun Pop-Rock-Jazz-oppilaitoksessa. Yritin siellä omaksua Julie London –tyylistä tulkintaa sekä perehtyä bossa novaan, joka on minusta ihaninta musiikkia maailmassa. Osaisinpa portugalia!

Sarin, Olli-Pekan, Harrin ja minun yhteismusisointi johti Sixtimen syntyyn. Laulan siinä sopraanostemmaa eli yleensä lead-ääntä. Toimin myös harjoitusleirien sieni- ja marjapiirakkavastaavana. Toimittaja kun olen, hoidan mielelläni lauluyhtyeen ulkoista tiedotusta.

Recent Posts