Harri Eteläkoski – basso

SixTime-lauluyhtye  2010

Harri Eteläkoski – basso

Nelivuotiaana lauloin varuskunnan elokuvateatterin odotusaulan pöydällä “Mun isäin oli sotamies” viihdyttäen näin jonottavia miehiä harmaissaan. Seuraava muistikuva on stunttikeikasta, eli lauloin äitienpäiväjuhlassa Jari Huhtasalon varamiehenä “Äideistä parhain”. Seuraava merkkipaalu olikin lukion bändi, jossa olin kitaristina ja väänsin kitarasta Santanan soundeja kuten nykyäänkin. Lauloin koko lukioajan Kankaanpään mieskuorossa.

Olen saanut vuoden verran kitaraoppia Erkki Junkkarisen bändin kitaristilta. Lukiossa olin luokalla, joka oli melkein kuin musiikkiluokka olematta sitä oikeasti. Olen myös saanut kaksi tuntia laulunopetusta Seppo Ruohoselta, joka väitti, että pääsen tenoraaliseen a:han. Lunastin lupauksen pahimmalla mahdollisella tavalla ja minusta tuli basso. RUK:ssa lauloin sen kuorossa ja koelaulun perusteella valitussa tuplakvartetissa.

CCA-kuorosta tuli minulle musiikin korkeakoulu. Laulan CCA:n jäsenenä Karita Mattilan joululevyllä, joka myi platinaa. Hieno oli myös esiintyminen Abba-miesten Chess-musikaalin konserttiversiossa Hartwall-areenalla. Benny Andersson soitti yhdessä kappaleessa kirjoituskonetta.

Olen lisäksi esiintynyt Kapiset-kuorossa ja Uudet Tuulet -laulu- ja soitinyhtyeessä. Soitan kitaraa joskus Turun Laulelman Ystävien laulelmakeikoilla.

Pidän osin klassisesta kuoromusiikista, valikoivasti jazzista, Santanasta, Totosta ja monesta muusta, lattarimusiikista, lauluyhtyeistä kuten Real Groupista, joistakin kitaristeista (Tommy Emmanuel) ja valikoivasti suomipopista. En karsasta juuri mitään musiikin lajia.

Sixtime on pitkäaikaisen haaveen toteutuma: saan esittää erittäin haastavaa moniäänistä laulumusiikkia osaavien laulajien kanssa. Yritän pitää perustuksen (base) kunnossa.

Recent Posts